Luonnon puolesta päivä

Paikka jonne kirjoittaa viestejä.
m stefanos
Viestit: 122
Liittynyt: 12.11.2011 07:27

Luonnon puolesta päivä

Viesti Kirjoittaja m stefanos » 02.09.2015 08:27

Terve!
LUOMAKUNNAN PUOLESTA PÄIVÄ


En osaa oikein muuta kuin myhäillä, eilen oli päivä luomakunnan puolesta, päivän päättyessä kaikui Kiitos akatistos rukous jonka toimitti isä Sulo, kuoron ja läsnäolevien avulla, minä sain soittaa kelloa,

jo edellispäivän nuijin kaalit pehmeiksi, nuijija oli kyllä voipuneempi, mutta onnistui jotenkin,

eilen tuli Lea ja Anja talkoisiin tehtiin kolmenlaisia piiraita illan teepöytään, teimme kaali, porkkana ja minttu juttuja, talkoolaiset oli tosi tehokkaita joten saimme ajoissa kaikki valmiiksi,

päivällä piti hakea teemukit Tulehmolta ja juuri silloin rojahti vettä todella tuntuvasti, vesi oli tosi kylmää, syksyistä, mietin mitenkähän illalla,

Sirpa toi uutta satoa siunattavaksi, Sirpan kasvit on kuin satukirjasta, todella isoja , kauniita, jättiläisiä, Lea toi myös marjoja ym. itse siunautin hunajaa,

rukoilijoita oli paljon ja mahtava kuoro, osa Juuasta ja Nurmeksesta asti, kiitos kauniista laulusta,

ilta oli kaunis, lämmin ja kun olimme yhdessä pienessä luonnon kirkkosalissa, olimme kuin yhtä luonnon kanssa ja kiitollisuus luontoa kohtaan oli käsinkosketeltavaa, tunnetilaa on vaikea kuvailla, sanoisinko, -oli hyvä olo.


Olen jo aikapäiviä lakannut murehtimasta niiden puolesta jotka ei viitsi lähteä mukaan, mutta eilen taas mietin heitä, ihminen menettää paljon kun ei viitsi lähteä edes niihin harvoihin tilaisuuksiin joita järjestetään, voi kunnioittaa työtä joita moni tekee tilaisuuksien eteen, ei sitten ehkä kannata valittaa kun mitään ei järjestetä, erakkolan tilaisuudet on aina sellaisia joita et voi toisten, toisaalla kokea, jokainen tilaisuus on monen henkilön työpanos, siksi erityinen kiitos talkoolaisille näkymättömästä työstä josta saimme nauttia,

ilta teehetkineen oli mukava, kiitos kaikille mukana olleille.



PS. Henkselien arvoitus selkesi aamulla, oli selänpuolen hihnoja yhdistävä sidosmuovi laskeutunut alas, illalla olin kuin eräs viulisti jolta valui paita pois olkapäiltä, olin jo huolissani, olenko laihtunut olkapäistä niin ettei edes henkselit pysy.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija