Syysnumero 2012Sivu 2 

LAPSUUSMUISTOJA

Rasimäeltä kotoisin oleva Juho Hytösen tytär lrma Basota on pitänyt koko ikänsä päiväkirjaa. Tässä on lrman kokoama historiikki oman perheensä ja rasimäkeläisten elämästä vuosilta 1948 - 1961. lrma on kuvannut senaikaista elämää hyvin seikkaperäisesti ja muistiinpanot ovat mielenkiintoisia.
Olkaa hyvät!

KUN ISÄ PIENTILAN OSTI eli elämää ennen vanhaan

Lehden arkisto

Vuosi 2012

Metsät pelloksi

Kylämme on perustettu ns. kylmään korpeen. Ennen meitä oli kyläämme muuttaneet jo ainakin Hiloset, Pörhöset. ja Jehkoset. Naapurimme Timoset tulivat meidän kanssa yhtä aikaa. On vaatinut suunnattomasti työtä saada kylän pellot viljelykuntoon. Voin hyvin siteerata suuta suurempaa: "Alussa oli vain kuokka ja Jussi,, (isääni kutsuttiin Jussiksi) ja sykkä korpi ympärillä. Varmaan aluksi on tuntunut toivottomalta aloittaa noin iso urakka mutta suomalaisella sitkeydellä puu toisensa jälkeen on kaatunut ja peltotilkku suurentunut. Aluksi työvälineinä on ollut tosiaan vain kirves, saha, kuokka, lapio ja rautakanki. Tuskin ihan alussa on ollut edes hevosta apuna. Kaikki on pitänyt tehdä hartiavoimin. Varmaan ei me edes tajutakaan sitä työmäärää mitä meidänkin pellot ovat vaatineet isältämme ennen kuin ne tuottivat leivän pöytäämme. Oli kaadettava puut, karsittava, kuorittava, kuljetettava pihapiiriin ja sahattava laudoiksi, oli kaivettava kannot maasta, tehtävä niistä polttopuita tai poltettava ne, oli kynnettävä, karhittava, kerättävä risut pois pelloilta ja vihdoin kylvettävä vilja. Kylvöjen jälkeen olikin sitten vuorossa heinänteko. Peltoalan lisääntyessä voitiin hankkia enempi karjaa ja se tiesi rankkaa heinänkorjuutapahtumaa. Aluksi isä niitti viikatteella kaiken heinän muiden perheenjäsenten sitten seivästäessä ja haravoidessa, mutta myöhemmin tuli markkinoille hevosen vetämä niittokone ja haravakone jolloin työ nopeutui huomattavasti. Hyvällä säällä heinät kuivuivat muutamassa päivässä ja niin ne ajettiin latoihin tai muihin rakennuksiin odottamaan eläinten sisäruokinnan alkamista. Sateisina kesinä ei joudettu pitämään pyhiä vaan jokainen poutahetki oli yritettävä käyttää hyödyksi Syksyisin oli sitten edessä sadon korjaaminen, niitto viikatteella tai sirpillä leikkaaminen ja seipäille tai kuhilaille laitto, kuivattaminen, kuljettaminen puintipaikalle, puiminen ja viimein jyvien kuivattaminen kuivaamossa. Suopellot teetättivät jatkuvasti lisätöitä sillä suosta nousi jatkuvasti puunkappaleita ja suopellon happamuuden takia sinne oli ajettava savimaata, joka sitoi myös liikaa kosteutta maasta. Peltojen ojittamista riitti loputtomiin. Ihailtavaa sisua ja sitkeyttä on ollut entisajan ihmisissä (Varmaan sitä löytyisi nykyajan ihmisistäkin jos leivän hankkiminen olisi yhtä kovan työn takana ) . Ei ihme että isämme hartioita joskus kolotti. Hän pyysi usein meitä pieniä lapsia hieromaan jaloin kipeitä hartioitaan. Meitä oli kaksikin lasta yhtä aikaa hänen selkäänsä hieromassa.

Tukin uittoa kevättulvien aikaan Rumojoessa

Joka kevät Rumojoki tulvi yli äyräiden. Joki oli mahtavan ja pelottavan näköinen veden virratessa kovalla voimalla jokea alas. Siinä jäät, puut ja pensaat rytisten kaatuivat virtaan. Monen kevättulvan aikana uitettiin tukkeja jokea pitkin. Muistan kuinka olimme innoissamme, kun uittoaika koitti. Me lapset vahtasimme ikkunasta milloin taas ilmestyisi joelle tukkeja. Paikoin puut kerääntyivät suuriksi kasoiksi, joita miehet sitten hajotteli milloin mitenkin.

Isän tukkimetsäajot

Isäni töihin kuului talvisin polttopuiden hankkiminen kotiin. Aamupimeästä iltapimeään hän viipyi aina puun kaato- ja kuljetusreissuillaan. Monet kerrat äiti kuunteli huolissaan milloin alkaisi kuulua aisakellojen kilkatus, sillä pelko mahdollisesta onnettomuudesta oli aina mielessä. Työskentely yksin paukkuvassa pakkasessa ja paksujen lumikinosten keskellä ei ollut leikintekoa.

Päreentekoa

Kun muutimme Rasimäkeen v. -48 oli vain sauna ja talo valmiina. Seuraavana valmistumisvuorossa olivat navetta, aitta ja puimala sekä lato. Kaiken rakentamiseen oli varauduttava jo hyvissä ajoin edellisenä talvena. oli kaadettava rakennuspuut, kuljetettava ne pihapiiriin, sahattava laudoiksi ja tehtävä kattopäreet. Muistiin jäi kovasti säksättävä kone, joka syyti kidastaan pihkantuoksuisia ohuita päreitä. siinä riitti lapsille vähäksi aikaa työtä, kun he pinosivat päreet suoriin riveihin katoksen alle.

Maidon separointi sekä piimän, voin ja kotijuuston valmistaminen kotona

Muuttaessamme Rasimäelle talojen maidot käytettiin kotona, sillä joka talossa oli paljon touhukkaita lapsia. Oli kiva herätä aamuisin separaattorin kilkatukseen, kun äiti tai sisko pyöritti konetta erottaen näin kerman maidosta. Toisesta putkesta lorisi paksua kermaa ja toisesta laihaa sinertävää "kurria" - Kermasta kirnuttiin sitten voita. Meillä oli ensin sellainen kirnu jossa oli mäntä ja sitä ylös alas nostelemalla kerma sakeni vähitellen kokkareiseksi ja siitä edelleen voiksi. Lopuksi voi vielä suolattiin eri astiassa, ja vietiin kylmään kellariin. Myöhemmin meille hankittiin sellainen kampikirnu. Siinä pyöreän "pöntön' sisällä oli sellaiset siivekkeet, joita pyöritettiin kammella ja näin kerma oli jatkuvasti liikkeessä. Tämä kirnumalli syrjäytti pian tuon edellisen, koska sillä tuli isompi määrä kerralla voita ja helpommalla tavalla. Kotonamme valmistettiin "kurrista' myös kokkelipiimää, mikä oli mm. joka lauantainen ilta-ateria saunan jälkeen. Mikä sen parempaa kuuman löylyn jälkeen kuin raikas viileä kokkelipiimä. Muistan kun maitoa ensin seisotettiin astiassa lämpimässä tuvassa päivän-pari ja sitten se 'paistettiin" uunissa niin että maito muuttui kiinteämmäksi ja hera erottui. Piimä vietiin kylmään jäähtymään, sitten hera kaadettiin pois ja "kokkelit" laitettiin lautaselle ja syötiin lusikalla maidon kanssa. Ei venynyt eikä räiskynyt silmille. Senkin herkuttelun lopetti Nurmeksen meijeri, sillä kun maitoa alettiin kuljettaa sinne, ei enää raaskittu itse käyttää niin reilusti maitoa Ternimaidosta valnistettua kotijuustoa saimme sentään syödä niin kauan kuin oli lehmiä, sillä sitä ei viety meijeriin. Onneksemme! Minä en siitä kyllä kovinkaan paljoa välittänyt

Öljylamppu ja lyhty

Noin neljän vuoden ajan kylämme oli ilman sähköä. Nukkumaan ruvettiin aikaisin sillä öljylampun ja lyhdyn valossa ei iltaisin tehty kuin välttämättömät työt. Piti muistaa välillä "niistää" lampun sydän

Sähkön tulo

Helsingin olympialaisten aikaan vuonna 1952 kylämme sai sähköt. Oli ihmeellistä kun vain nappia painamalla tuli niin valoisaa.

Radion osto v.1952

Nyt kun meillä jo kerran oli sähkö lähestyvät kisat houkuttelivat radion ostoon. Vaikka radio oli uusi, se piti kamalaa rätinää ja pauketta. Minä pelkäsin valtavasti koko hökötystä. Onneksi oli kesä ja niinpä juoksin ulos kauas koko toosasta. Talvisin radiosta kuului paremmin ja minäkin uskaltauduin kuuntelemaan Markus-sedän lastentunteja. Kaurapuurokin maistui, kun kerran Markus-setä kehotti sitä syömään.

Lampaan kasvatus, keritseminen, villan karstaus ja kehrääminen.

Navettamme oli hyvin pieni mutta alkuvuosina meillä kuitenkin pidettiin lampaita. Suloiset pienet karitsat olivat meidän lasten lemmikkejä. Lampaiden ja muidenkin kotieläinten hoito olivat kuitenkin suurimmaksi osaksi äidin vastuulla. Hän myös keritsi lampailta villat pois. Muistan kun äiti piti lampaita jalkojensa välissä keritsemisen ajan ja sen päätyttyä kaljut pienentyneet lampaat kirmasivat perimmäiseen nurkkaan. Talvi-iltapuhteilla äiti ja siskonikin karstasivat villat kehrättäviksi haituvarulliksi. Tämän jälkeen oli vuorossa sitten kehrääminen ja ihme ja kumma kun meikäläinenkin sai jonkinlaista lankaa syntymään. Kehrätyt langat kerittiin täysiltä puolilta vyyhdiksi, jotka sitten pestiin ja kuivattiin. Tuli mustaa, harmaata ja valkoista villalankaa.

Iltapuhteella neulomista ja kankaan kutominen, radiokuunnelmien kuuntelua.

Kauneimpia muistikuviani kotoa on talvi-iltojen rauhallinen viettäminen. Neulepuikot kilisivät sukkien ja lapasien valmistuessa vauhdilla Jalkapareja oli monet ja talvet pitkät ja kylmät. Aina ei tehty vain uusia vaan asusteiden korjaaminen kuului myös iltatöihin. Myöhemin aloimme kutoa lattiamattoja jopa vähän myyden naapureillekin. Iltatyöt sujuivat rattoisasti joko naapureiden istuskellessa juttelemssa tai radio-ohjelmia kuunnellessa. Radiokuunnelmien aikana kaikki istuivat hiiren hiljaa sillä kuunnelmat olivat joskus hyvin jännittäviä. Oli Kalle-Kustaa Korkkia ja Pekka Lipposta oli Baskervillen koiraa ja Hyvää iltaa, nimeni on Cox. Monet kerrat nukahdin penkille kesken kuunnelmien sillä päivät oli oltu ulkona ja lämmin rauhallinen ilmapiiri tuuditti uneen kesken kaiken.

Maidon ajovuorot autotien varteen

Maidon kuljetus meijeriin oli alkuvuosina aika hankalaa. Talojen oli itse ne kuskattava isomman tien varteen sillä maitoautoja ei kulkenut kylämme kautta. Maidon lähettäjät järjestivät kuljetusvuorot keskenään, Majasalmen isännän kuskatessä pisimmän ajan, ja niin kuljetus hoitui.

Ekumeeninen leiri kahtena kesänä: tšasounan rakentaminen ja koulun kentän raivaaminen sekä kyläläisten auttaminen

Kahtena kesänä vieraili kylällämme ulkomaalaisia vieraita ekumeenisella työleirillä. Leiriläiset majailivat kumpanakin kesänä koulullamme. Ensimäisen leirin päätehtävänä oli tšasounan rakentaminen ja toisen leirin tehtäviin kuului koulun metsän raivaaminen urheilukentäksi ja kyläläisten auttaminen eri töissä. Leiriläiset jäivät kyläläisille vähän vieraiksi sillä yhteistää kieltä ei tainnut olla. Pelattiin kuitenkin jotain pallopelejä ja illanviettojakin he järjestivät.

sivun alkuun

Perunan nostotalkoot kolmen perheen kesken:

Otto Timonen. Nikolai Säppi ja Juho Hytönen
Erityisen hauskana syksyisenä tapahtumana on jäänyt mieleeni perunannostot. Alkuvuosina peruna nostettiin käsipelillä talikolla ja joka talous nosti perunansa itse. Sitten ilmestyi kauppoihin hevosen vetämiä perunannostokoneita ja sellainen ostettiin meillekin kahden naapuriperheen kanssa yhdessä. Nyt perunat nostettiin porukalla vuoronperään kolmen talon kesken. Oli kuin juhlaa mennä yhdessä töihin ja sitten aina aterioimaan ja kahville ison porukan kanssa sillä meitä oli siinä 15 henkilöä kerralla pöydän ympärillä. Monet kerrat oli ruokana rnm. maukkaita kuohkeita verilettuja, sillä syksyisin teurastettiin aina eläimiä ruoaksi. Lapset osallistuivat muiden mukana perunoiden poimintaan, ja oli jännittävää kuunnella aterian päätteeksi aikuisten juttelua vanhoista ajoista ja sotimisista.

Kauppareissut n. 6 - 7 kilometrin päähän Rumoon

Hevosella, pyörällä, hiihtäen tai kävellen.
Kylällämme ei ollut moneen vuoteen omaa kauppaa. Kahvit, sokerit ym. tarvittavat ruokatavarat ja muut elämässä tarpeelliset asiat oli haettava noin 6 - 7 km päästä toisesta kylästä. Useimmiten asia hoitui hevospelillä kerran tai kahdesti viikossa lasten koulukyytien yhteydessä, mutta sitten vaihtaessamme omaan kyläkouluun ostosmatkoja oli tehtävä myöskin hiihtämällä, pyörällä ja varmaan myös kävellen. Myöhemmin muodostui meijerin tilipäivästä (25 pv) vakituinen kauppareissupäivä, jolloin isä yritti tuoda kaupasta mahdollisimman paljon tavaraa. Päivän kunniaksi saimme aina karkkeja. Joskus minä yritin säästää omia karkkejani seuraavaan tilipäivään.

Veikkaus-Heikki posteljoonina.

Ihan alussa ei varmaan kylän postinkanto ollut järjestetty mitenkään, vaan posti tuotiin aina kauppareissujen yhteydessä. Sitten alkoi Veikkaus-Heikki kuljettaa postiamme muutaman kerran viikossa. Kantoreitti oli pitkä, sillä hän kuljetti meidän kylän postin lisäksi myös Verkkojoenkin (Kokkojoen) postin. Heikistä jäi mieleeni hyvin pitkä, vetävänkeinuva askel niin kävellessä kuin myös hiihtäessä, ja hän puhui verkkaisesti ja käytti usein jotain jännää sanontatapaa jota emme ikävä kyllä enää muista!

Marjojen ja sienten keruu sekä säilöminen

Joka talouteen kuului syksyisin myös luonnonmarjojen keruu ja säilöminen. Me kävimme marjastamassa etupäässä joen takana. Joki ylitettiin kuivana kesänä kahlaamalla tai sitten kiertäen siltojen kautta. Marjamatkat ovat säilyneet kauniina muistoina syksyisen raikkaan metsän keskellä. Silloin ei tarvinnut pelätä karhuja, susia tai käärmeitä. Rasittavia keruumatkat olivat, sillä tyhjin ämpärein ei metsästä tarvinnut useinkaan tulla, joten pienelle ihmiselle täyden ämpärin roikottaminen epätasaisessa maastossa oli hyvin raskasta. Joskus me lapset otimme mustikkaretkelle eväät mukaan ja voi kun ne maistuivat sitten hyvälle hikisen tarpomisen jälkeen. Lakkojen ja sienten keruu oli Toivo-veljeni erikoisalaa. Hän tykkäsi ja jaksoi liikkua metsissä pitkiäkin matkoja. Iltapuhteet sitten kuluivatkin marjoja ja sieniä puhdistaessa ja säilöttäessä. Myöhempinä vuosina marjoja poimittiin myös myytäväksi samoin kuin männynkäpyjäkin keväthankien aikaan.

Karjankasvatusta, esim. porsas tuotiin ensin tupaan oppimaan syöntitapoja

Keväisin perheeseemme tuli joka vuosi uusi jäsen. Sianporsas! Tapaus oli meille lapsille hyvin hauska ja mieluinen. Porsas asui muutaman vuorokauden kanssamme tuvassa. Röhkien ja vinkuen korvia huumaavasti se juoksenteli ympäri asuntoa. Vasta kun possu oppi syömään kunnolla, vietiin se karjasuojaan. Lypsykarja kasvatettiin myös itse. Ennen keinosiemennystä lehmien astuttaminen oli vaikeaa.. Vauhkoontuneiden lehmien kanssa joutui joku perheenjäsen juoksemaan pitkin kyliä useamman kerran vuodessa.

Eläinten teurastus: Timosen Otto

Ennenkuin oli teurastamoja eläimet oli teurastettava itse. Meidän kotieläimet hoiti pois päiväjärjestyksestä naapurimme Otto Timonen. Me lapset ei päästy tapahtumaa katsomaan ennen kuin vasta siinä vaiheessa kun veri oli laskettu, jolloin meidän piti hämmentää verta jonkin aikaa ettei se päässyt hyytymään paakuksi. Teurastukset tehtiin aina syksyisin sisäruokintakauden alkaessa. Silloin lihan säilytys onnistui kylmän sään ansiosta aitan ylisillä ilman suolaamisia.

Saippuan valmistaminen sian suolista

Sika teurastettiin myös myöhään syksyllä. Sian teurastus taisi olla työläämpää kuin muiden eläinten, sillä aina piti lämmittää saunan padassa lämmintä vettä kun sian teurastaja tuli paikalle. Teurastuksen loputtua aloitti äitini saippuan valmistuksen. Ensin hän pesi sian suolet huolellisesti ja sitten ne keitettiin lipeäkiven kanssa saunan isossa padassa. Lopputuloksena oli kovaa, kiinteätä, valkoisenharmaata, ei niin hyväntuoksuista saippuaa, jota riitti ja käytetiin sitten pyykin pesussa aina seuraavaan syksyyn saakka.

Tuvan ja navetan perusteellinen pesu keväisin, kuin myös saunan ja aittojen puhdistus.

Joka keväinen suururakkamme oli niin asuintilojen kuin myös navetan ja saunankin perusteellinen pesu. Siinä sai kyytiä niin tuvat, kammarit kuin ullakotkin vaatteista ja matoista puhumattakaan. Kaikki pestiin putipuhtaiksi talven jäljiltä. Navettammekin hohti niin puhtaana kesän ajan että siellä olisi voinut vaikka asua.

Kesällä aittaan nukkumaan

Kesä tuli todella vasta sinä hetkenä kun muutimme aittoihin nukkumaan. Kuinka ihanaa olikaan kaivautua viileään sänkyyn paksujen peittojen alle ja herätä lintujen liverrykseen aamuisin tai sateen rauhalliseen ropinaan. Kaikki rehkiminen oli ollut vaivansa arvoista.

Saunavastojen valmistaminen juhannuksen seutuvilla

Äidin jokakeväinen työ oli saunavastojen teko. Talon rapuilla istuen hän valmisti näppärästi tuoksuvat saunavastat aitan ylisille kuivamaan. Oli tärkeätä valmistaa vastat juuri oikealla hetkellä kevätkesää, sillä muutoin koivunoksien lehdet eivät pysy vaan karisevat helposti pois.

Käyttöveden kuskaaminen joesta, kaivojen kaivamista ja "veden juokseminen".

Kotimme sijaitsee korkealla mäellä, josta on hienot näköalat joelle ja metsäisille vaaroille. Yksi harminaihe kotipaikallamme oli - ei ollut kunnon juomavettä. Vuosien vieriessä kaivettiin erinäisiä kaivoja talon ympärille mutta vesi oli aina ruskeanruosteista, eikä sitä pystynyt käyttämään juomavetenä kuin eläimet. Kaikki taloudessa tarvittava vesi oli kuskattava jyrkän mäen alta joesta. Veden kantaminen oli rankkaa työtä johon jokaisen oli osallistuttava. Aluksi vesi kannettiin sangoilla mutta myöhemmin myös hevospelillä tai polkupyöräIlä ja suksien päällä tonkkaa kuljettaen. Siis vesi juoksi sisään ja ulos kun vain ihmiset sitä juoksuttivat!

Pyykinpesu ja huuhtominen joella.

Hankalan vesitilanteen takia oli pyykinpesu järjestetty kesäisin joenrantaan, jossa vettä ei tarvinnut säästellä. Yksi päivä viikossa oli aina varattava pyykinpesuun ja kauniina kesäpäivänä se varmaan sujuikin mukavasti ulkosalla. On jäänyt kaunis muistikuva pyykkiä pyykkilautaan hankaavasta äidistäni ja Aili-siskosta. Valkopyykki kiehui pyykkipadassa tuulen pyörittäessä savua ympäriinsä, ja pyykkärien helmat ja huivit lepattivat syksyisen ruskan värjäämien koivujen hohtaessa kirkkaan keltaisina joen takana.

Kulkukauppiaat: sekatavaraa ja kalaa

Tervetullutta vaihtelua elämäämme toivat kulkukauppiaat. Kuinka paljon erilaisia pikkutavaroita heillä olikaan mukanaan. Kauppias latoi laatikko laatikon perään tavaraa tuvan lattialle näkösälle. Varmasti joka taloudessa tarvittiin aina jotain mitä heillä oli tarjolla, sillä kaupat olivat kaukana eikä niissä ollut kovinkaan suuria valikoimia. Tervetullutta vaihtelua toivat myös keväisin ja kesäisin kiertävät kalakauppiaat sillä lähistöllä ei ollut kalavesistöjä josta itse olisi voinut kalastaa. Vaihtelua elämäämme toivat vielä kiertävät mustalaiset. Miehet tekivät hevoskauppoja ja naisilla oli myytävänä virkattuja liinoja.

Lasten leikit kesällä ja talvella

Varhaisimmat leikit joita muistan olivat käpyleikit. Kävyille laitettiin tikut jaloiksi ja korviksi ja niin oli lehmät, lampaat ja siat valmiit. Myöhemmin pelattiin naapurin lasten (Timosten) kanssa erilaisia pelejä kuten Karttupiilosta, Värienkeliä, Purkkista, Nelimaalia ja erilaisia korttipelejä. Pelikortit tehtiin usein itse. oli sellainenkin peli kuin "Pökö', jossa oli kaataja ja kaikkeinkaataja ! Kesäleikkejä olivat enkkaaminen ja narulla hyppääminen. Minun mielileikkejäni oli kotileikit. Johonkin tuvan nurkkaan aitasin penkeillä itselleni oman alueen, johon sitten rakentelin oman kodin leikkitavaroineen ja nukkeineen. Kesäisin leikin kotileikkiä ullakolla. Talvileikit keskittyivät enimmäkseen hiihtoon, mäenlaskuun ja lumilinnojen tekoon sekä muuten vain lumessa hyppimiseen tai hangilla juoksemiseen. Sisäleikkejä ei sitten tarvinnutkaan kun oli ollut paljon ulkona niin nukahti heti tuvan lämmössä. Eräs talvinen leikkimme oli kuitenkin tuolien ja penkkien kanssa temppuileminen. Kukin keksi vuorollaan jonkin tempun ja toiset yrittivät tehdä sitä perässä. Minun yksi parhaimpia temppujani oli sillaksi taivutus seinähirsien rakoja hyväksi käyttäen. olin pieni ja notkea joten minulta se sujui helpommin kuin jäykemmiltä veljiltäni.

Elokuvan tulo kylälle: Memosen Ellin kotona ensimmäinen esitys

Pieni kotikylämme ei tainnut jäädä pahasti jälkeen muusta maailmasta mitä elokuvien esitykseen tuli. Memosen Ellin (sen kettutarhan paikalla olleen) tupa oli kattoa myöten täynnä kyläläisiä kun ensimmäinen elokuva kylällä esitettiin. Olikohan ekan kappaleen ninenä 'Neiti talonmies, ja seuraava taisi sitten olla "Tukkijoella. Tunnelma oli korkealla!

Kylän ensimmäinen TV koulumme opettajalle v. 1961

Seuraava TV tuli Toivosen Einon perheelle.Ilta illan jälkeen Toivosen Einon tupa töllöttäjistä. Ei siinä mennyt hyvin pitkään kun jo toisetkin hankkivat oman TV:n ja yksinäisiä töllöttäjiä alkoi olla joka talossa.