Syysumero 2012Sivu 1

Lehden arkisto

Vuosi 2012

Timo Ratilaisen Tulehmon avajaispuhe
Pe 20.7.2012:

Otin puheeni aiheeksi talkoohengen. Siitä on Rasimäen uudessa kylässä pitkä perinne. Tämä Tulehmo on osoitus nykyisestä talkoohengestä. Oli vuosi 1950, olin silloin kolme vuotias. Muistan pieniä hetkiä, kuinka ihmeellisestä laatikosta kuului puhetta, laulua ja soittoa. Ollessani vanhempi äitini kertoi minun ystävystyneen erääseen kveekariin, hän oli aito Amerikan intiaani. Hän haki minut kuuntelemaan Markus-sedän lastenradiota. Kveekarit olivat kylän ensimmäiset talkoolaiset. Kylässämme työskenteli kymmenittäin muitakin ihmisiä ojankaivuussa ja kantokasojen poltossa. Heille maksoivat palkan suomenruotsalaiset ja valtio.

Lapsuuteni muistoihin kuuluukin kitkerä savunhaju, joka leijaili varsinkin tyynellä säällä jokilaakson yllä. Työläisten ja kveekarien asuinparakit oli pystytetty Viettolantien risteykseen, nykyisen muuntajan tienoille. Vuosia myöhemmin, kun olin jo koululainen, rakennettiin kylässämme puimalatoja, me pojat olimme aina pärekattotalkoissa. Vedimme pärenippuja ylös narulla, saimmepa joskus naulatakin jonkun päreen. Parissa päivässä valmistui katto, kun puolenkymmentä ukkoa oli naputtelemassa. Silloin talkoohenki oli parhaimmillaan. Talkoohenkeä tarvittiin myös puintiaikaan. Olimme taas muutaman vuoden vanhempia, hanko ja hevosenohjakset pysyivät käsissä. Kiersimme puimakoneen mukana hevos- tai hankomiehenä. Päästiin joskus kokeilemaan syöttöäkin, sitä tekivät kuitenkin kylän riskimmät miehet. Se ei aina ollut talkootyötä, joku hövelimpi isäntä saattoi antaa palkkaakin, varsinkin jos säkkipino oli tarpeeksi suuri. Talkootyön tarve väheni, kun puimureita alkoi ilmestyä pelloille. Kun palasin perheeni kanssa kotipaikalleni vuonna 1984 talkootyötä tehtiin enää betonivaluhommissa ja heinäriehassa, joka oli silloisen kylätoimikunnan järjestämä vuotuinen tanssi-iltama.

Rasimäelle oli perustettu 70-luvulla kylätoimikunta. Aktiivisia toimijoita olivat: Maria Hilonen, Liisa ja Teppo Timonen, Elli Memonen, Lahja ja Veijo Lipponen sekä Aili Korhonen. Heinäriehan suosio alkoi hiipua 80-luvun lopulla. Talkooporukka harveni, teimme parina kesänä yhteistyötä Koppelon ja Puukarin kanssa, sitten toiminta lopahti. Heinärieha oli ollut hyvä tulonlähde, niinpä päätimme tehdä retken Ahvenanmaalle. Retki oli hetkessä loppuunmyyty. Tarkoitus oli kuluttaa uinuvan kylätoimikunnan kassaa, rahaa tuli kuitenkin lisää. Kiitos kuuluukin tarmokkaille naisille, sihteeri Lahjalle ja rahastonhoitaja Pirkolle. Kylätoimikunta lakkautettiin Ravintola Seiskassa pidetyssä kokouksessa. Varat lahjoitettiin Lamminpään asukkaiden virkistyskäyttöön vuosi oli 2006.

Vain muutamaa kuukautta myöhemmin Anja Korkatsun taloon kokoontui joukko innokkaita ihmisiä perustamaan uutta kylätoimikuntaa. Perustajia olivat Päivi Härkin, Ulla, Minna ja Anja Korkatsu, Lauri Memonen, Anna-Maija ja Taisto Hattunen, Sanni ja Keimo Hilonen, Sari ja Paavo Ryynänen, Kaarina ja Teijo Ruuskanen, Maria Dorff, sekä meidän "priimusmotor" Harri Stefanius. Uudet ihmiset panivatkin heti tuulemaan. Rasimäen koululla pidettiinkin ensimmäiset kylätapahtumat. Juhlat olivatkin oikein onnistuneet, talkoohenki leijaili voimakkaana kylämme yllä.

Kun kylätoimikunta päätti ostaa tämän tontin, rekisteröitiin Rasimäen kyläyhdistys ry v. 2009. Päivin ja Harrin aivoissa kyti unelma Tulehmosta, kylän yhteisestä kokoontumispaikasta, olihan koulu siirtynyt yksityiseen omistukseen. Kun aloitimme tontin raivauksen, talkooväkeä oli n. 15 henkeä, projektin edetessä innostus hiipui, kuten arvata saattaa. Harrin ja Päivin lisäksi Paavo Ryynäsellä oli suuri osuus tämän hankkeen toteutumiseen. Hän hoiteli ammattitaidolla Leader-paperisodan, kuin myöskin rakennustekniset asiat. Minut oli valittu rakennustoimikuntaan, kun kokoonnuimme ensimmäisen kerran tontille, johdattelin porukan ryteikön läpi tälle paikalle. Joku sanoi kalliiksi tulee tien teko, mutta tässä seisoo nyt Tulehmo. Tämä hanke onkin tuorein osoitus kylämme talkoohengestä. Nykyajan talkootyö onkin vapaa-aikaan ja viihtyvyyteen liittyvää toimintaa.

Lopuksi mainitsen ansioituneemmat talkoolaiset sattuman varaisessa järjestyksessä. He ovat olleet talkoissa enemmän kuin kolme kertaa. Toivoset Pirkko, Antero, Liisa, Sirpa ja Jukka, Paavo Ryynänen, Päivi ja Teuvo Härkin, Mika Koskinen, Heino Harakka, Taisto Ratilainen, Harri Stefanius ja Pekka Turpeinen. Kiitokset kuuluvat myöskin heille, jotka ovat olleet hankkimassa varoja kyläyhdistyksen kassaan erilaisissa tilaisuuksissa, mainitsen nyt vain kesäteatterin. Lopuksi toivotan iloista iltaa kaikille ja talkoohenki eläköön tulevaisuudessakin tällä kylällä.

Loppusyksyn tulevia tapahtumia Rasimäellä:

Joulumieltä Jokaiselle 2012 konsertti Markku Köntän johdolla Valtimo-talolla sunnuntaina 9.12. klo 18.00 Esiintyjinä mm. Johanna Rusanen- Kartano, Jukka Kuoppamäki, Anna Hanski, Erkki Räsänen sekä monet paikalliset artistit. Rasimäen kyläyhdistyksen jäsenille lippu maksaa 15 €. (norm. 25 €) Ilmoittautuminen Päivi Härkin Puh. 050 370 3051 30.10. mennessä.

Akkain Praasniekka maanantaina 29.10 alkaen klo 12.00 Tulehmolla. Teemme ovikransseja ja jouluisia koristeita. Tuo mukanasi tulehmolle havunoksia, jäkälää, käpyjä, kuivakukkia yms. Opitaan/ opetellaan tekemään jouluisia koristeita. Jos kellä riittää aikaa ja intoa, valmistetaan ylimääräisiä kransseja. ja viedään niitä kylän kotitalouksiin joulutervehdyksenä kyläyhdistykseltä. Keitellään kahvia, paistetaan makkaraa ja parannetaan maailmaa! Tervetuloa mukaan.

Naisten päivä 4.11.2012 klo 10.00 alkaen Marita Turpeisen kotona: Ohjelmassa Rautarouva Tiina Vartiainen kertoo yrityksestään sekä opastaa hierontaa parityöskentelynä. Lisäksi on mahdollista ottaa turvenaamioita tai korvakynttilä-hoitoja Tiinalta. Marian opastuksella tehdään kehäkukka-voidetta. Nautimme päivän aikana maittavan ruuan ja iltapäiväkahvin. Päivän tarkempi ohjelma näkyy myöhemmin netissä. Ideoita voi vielä heitellä myös paikanpäällä, samantien toteutettavaksi.

Marrasmessut 1.12.2012 Valtimotalolla alkaen klo 9.00. Kahvila Rasimäki paikalla. Pidetään myöhemmin strategia-palaveri, kunhan asia varmistuu. viestillä, puhelimella tai sähköpostilla.